Joulun totuus

 Maisemassa asusteleva valkeus pesee sisimpää puhtaaksi joulun tulla. Kyselin oppijoiltani, noilta pieniltä punaposkisilta, mikä on joulussa paras lahja. Taisin saada vastauksissaan lahjaa itselleni. Vakavalla äänellään kertoo poika: se erityisenkaltainen rauhallisuus. Varovasti nostaa kättään toinen ja kuiskaa: joulupukin tulo. Tyttö, jonka reippaudella ei ole ollut rajaa: rauha ja rakkaus. Minua hymyilytti, mutta jatkoin vastausvuorojen jakoani. Seuraava hiljainen lapsi lausahtaa: yhdessä oleminen. Vilkkaan pojan silmissä palaa jouluvalo, kun huikkaa suureen ääneen: Jeesus! Sisin olemus minussa täyttyi kiitoksesta. Taivaan pikkuinen tähtönen taisi laskeutua sydämeni syrjälle tuikkimaan.

Kurkin kuvia kuljetuista jouluista. Odotan ajatusta joulupöydän ilmeestä. Se hiipii aatoksiini, kun annan sille ajan ja luvan tulla. Tärkein on jo ottanut paikkansa. Seimen lapsi hymyilee lämpöään ja jakaa rakkauden sanomaa. Luokan takana seimi. Juhlailtana yhden äidin onnenkyyneleet ja kauniin kiitoksen sanat lahjana itselleni. Taitan matkaa jouluun suurta kunniaa Jumalalle huhuillen. Uutisissa opetusneuvos juuri kertoo, ettei lapsille saa kertoa Jumalan olemassolosta totuutena. Minä kerron. Ja joulun olemuksesta, siitä, miten olemassaoleva, meistä huoltapitävä, rakastava Isä antoi poikansa nasaretilaisen Marian kohdun hedelmäksi syntymään maailmaan ainoaksi valoksi, joka loistaa kirkkaimman tähden lailla. Joulun suuri salaisuus on totuus, jota en tahdo kätkeä. Sen valon loisteessa avaan sylini joulun tulla.