Levon keskellä juhlamiettein

Luotan siihen armoon, jonka Vapahtaja meille toi. KAntoi taakkamme ja yhä kantaa. Saan seurata askeleitaan levollisena . Suuri rakkaus, joka ympäröi jokaisen tuokioni, vahvat käsivarret, lohdun syli.  Sen varassa kulkevat päiväni. HAuraana tunnen sen vahvemmin.  Tänään olen ollut viluinen ja väsynyt kuin paimen kedollaan kauan sitten. Kohottanut äänettömät sanani kertomaan, miten onnellinen olen oman elämäni keskellä. Ajatuksissani on viipynyt punaisen kosketus. Kuiske hiljalleen lähestyvästä.

Jouluiset somisteet pysyvät vielä piiloissaan. Ensimmäisen lehden sivuilta niitä tänään ihailin. Kääntelin sivuja ja poimin kauniita yksityiskohtia. Silti joka vuosi joulu saa ihan oman maisemansa kotoamme. Meidän näköisen. Nautin sydämelleni hiljalleen laskeutuvista ajatuksista ja ideoista. Vielä ne ovat pieninä siemeninä itämässä, kasvamassa valmiiksi. Juhlan odottaminen ja suunnitteleminen kuin kutsu: tule luo!

 Äitini laittaa meille jokavuotisen taatelikaakkusen. Sen tuoksu tuo mieleeni lapsuuden joulut. Muistijäljet niistä vaalin ja silitän sisimpääni. Maut, tuoksut, tunnelmat. LAulut ja leikit. Lumi ja valkeus. Jännitys ja odotus. Rakkaus ja läheisyys. Voisipa jokaiselle yksinäiselle antaa lahjaksi läheisyyttä.

 Vuosi vuodelta lahjavuori on kuoriutunut olemaan vähäisempi. Pienessä on paljous. Pienimmät uskovat vielä joulupukkiin. Omalla tavallaan. en henno särkeä tuota lapsen lumoa. KAiken ylle nousee seimen lapsi. Hänen vähäiset lahjansa ja sitten se valtava rakkaus, lahjojen lahja. Ensimmäinen lelulehdykkä oli jo pujahtanut postilaatikkoon. Puhelimme lasten kanssa, miten ihan itse keksitty ja toivottu haave on paljon parempi kuin lehden sivuille asetellut tusinahömpät. Ymmärsivät. Olin hurjan kiitollinen. Yhdessä pohdimme, mikä muutaman paketin kauniista kääreestä voisi ilmestyessään tuoda ilon. Huokaisen uudelleen : pienessä on paljous♥

 Raidat kulkivat joulussamme viime vuonna tyynyissä, liinoissa, tuolien somistesydämissä. Punainen ruutukuosi odottaa ompelukoneen alle pääsyä. Vielä ei ole sen aika. Punaista tarvitsen jouluuni. Hehkumaan kuin suuri lämmin syli! Jakamaan lämpöä ja muistuttamaan rakkaudesta♥ Aaton kattauksessa sen alla hohtaa valkoinen liina.

Hymyilen itselleni. Tässä päivässäni olen levännyt, ollut sanattomuuteni kanssa aivan hiljaa. Tässä on paljon hyvää. Olenkohan koskaan viipynyt jouluisissa mietteissä vielä lokakuulla:)